tiistai 31. joulukuuta 2013

2013

Vaikka munkin blogger täyttyy näistä 2013- postauksista, niin mäkin halusin tällasen tehdä! Viime vuonnakin olisin jo halunnut mutta olin blogannut vasta pari kuukautta eikä kuviakaan ollut kun niiltä kuukausilta.. Ja sillon päätin että nyt mä panostan ja teen seuraavana vuonna, ja nyt olis se aika! :) Toivottavasti tykkäätte!

tammikuu
tammikuu
Tykkäsin kuvailla, mutta mitään loisto-otoksia ei kyllä syntyny :D Enkä muista muutenkaan mitään tammikuusta, eipä sillon tainnu mitään ihmeellistä tapahtua.. Kuvia ei ainakaan löytyny yhtään näitä enempää, eli siks tässä on niitä vähemmän kun muissa kollaaseissa.

helmikuu
helmikuu
Otin hiuksiin liukuvärjäyksen, ja kävin ekaa kertaa keilaamassa! Ja nähtiin ekaa kertaa Mintun kanssa riparin ja SM-kisojen jälkeen ku oltiin kunnolla tutustuttu. Mulla oli myös ollu tosi vaikee syksy urheilussa, mutta silti halusin kisata hallissa pari kisaa. Ihan hyvinhän ne meni, mutta silti taijan mennä vähän erilaisella pläänillä tän vuoden että pystyn sit kesällä oikeesti hyviin tuloksiin.

maaliskuu
maaliskuu
Sain uuden kameran ja siihen 50mm objektiivin, ja tästä se varsinainen innostus kuvaamiseen lähti. Täyttelin kauheesti yhteishakupapereita ja Minttu tuli vuorostaan käymään meillä. Tehtiin myös Iinan kanssa Harjulle kuvausreissu jossa tehtiin kylmyyskuolemaa :D

huhtikuu
huhtikuu
Tehtiin vuoden eka mökkireissu perheen kanssa, jäin candy crush sagaan ja instagramiin koukkuun ja mulla oli paljon kouluhommia. Tän kuukauden paras hetki oli ehottomasti kun Iinan kanssa päätettiin kävästä Harjulla, ja se olikin sula! Sillon ties että kesä on lähellä ja ulos pääsee ihan just reenaa!

toukokuu
toukokuu
Tänä vuonna toukokuu oli tosi lämmin! Tehtiin Iinan kanssa reissu Helsinkiin ja käytiin Lintsillä! Kävin ekaa kertaa Vapianossa syömässä ja opin myös tekemään itelleni ranskalaisen letin :D

kesäkuu
kesäkuu
Koulut loppu, sain hyvän todistuksen ja stipendin. Oltiin perheen kanssa mökillä kun mun treenit anto myötä, ja mun suhde ben & jerry's jätskiin synty! Vietin paljon aikaa Iinan kanssa, ja Manteli kuoli :(

heinäkuu
heinäkuu
Tää oli huippukuukausi! Oltiin Mintun mökillä muutama päivä, käytiin Sannin ja äitin kanssa lemmikkipuistossa ja yllätyksenä me voitettiin SM-kultaa aitaviestissä!

elokuu
elokuu
Taas yks huikee Helsingin reissu Iinan kanssa, treenaamista ja kisaamista. Kuulin että mulla on mykoplasma uusiutunu, mutta hyppäsin silti SM-kisoissa pituuden. Koulut alko ja ostin ekaan jaksoon koulukirjat.

syyskuu
syyskuu
Kaikki alko vaihtumaan vihreestä keltaseen, oranssiin ja ruskeeseen, mutta silti oli lämmin. Nähtiin Jopon kanssa aika useesti koska meillä molemmilla oli urheilussa vaikeeta ja ymmärrettiin toisia tosi hyvin!

lokakuu
lokakuu
Edelleen oli aika lämmin, mutta mun syntymäpäivänä lähettiinkin vielä lämpimämpään espanjaan. Ehkä parhain meidän perheen tekemä reissu tähän mennessä mun mielestä. Säät oli ihan loistavat ja shoppailtiin paljon. Tää oli myös eka reissu mun valokuvauksesta innostumisen jälkeen, eli kuvia tuli otettua riittävästi :D

marraskuu
marraskuu
Vaikka ensilumi oli Jyväskylään tullut jo meidän espanjan reissun aikana, niin uudestaan se sato vasta marraskuussa. Luultiin jo että se jää maahan koska sitä tuli niin paljon, mutta kyllä se ennen joulua kerkes sulaa.. Kävin Mintulla Salossa ja käytiin Lotan kanssa syömässä ja leffassa. Nälkäpelin kakkososa tuli, ja käytiin ensi-illassa Sannin ja Iinan kanssa. Jumppailin treeneissä, sitten sain kuulla että siitä olikin tullut vaan takapakkia..

joulukuu
joulukuu
Mun ensimmäinen yhteistyö blogin kautta, ihanaa jouluun valmistautumista, pipareita ja kuusen koristelemista. Kuvailin tosi paljon koska kasvit oli huurteessa pitkän aikaa. Jouluaattokin tuli ja meni, ja nyt oliskin aika alottaa vuosi 2014! :)

Hyvää uutta vuotta teille ihanat!

37 kommenttia:

  1. Tosi upeita kuvia oot ottanut! Millä teit noi kollaasit ja onko se ilmainen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Tein picasalla ja on ilmanen!

      Poista
  2. Anonyymi12/31/2013

    Tosi hyvä postaus! Varsinki jos ei ole koko 2013 vuotta lukenu sun blogii, niin kiva nähdä mitä sulle tällein suunnilleen on kuulunut:) ihanaa vuotta 2014<3 -r

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että tykkäsit! :) Samoin sulle!!♥

      Poista
  3. Anonyymi12/31/2013

    Mitä on sun vahvimmat lajit yleisurheilussa ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pituus on vahvin, mutta tykkään juosta myös pika-aitoja ja pikamatkoja sileellä! :)

      Poista
    2. Anonyymi12/31/2013

      Miks et hyppää 3-loikkaa?:)

      Poista
    3. Hyppäsin pienenä mutta mun polvet on aina ollu vähä heiveröiset et ne ei kestäny sitä enää myöhemmi :/ En oikee uskaltanu enää vanhempana hypätä nii kovalla vauhilla vaa yhen jalan päälle :D

      Poista
    4. Anonyymi1/01/2014

      okei! ja kysyisin viel et mikä on sun ennätys pituudessa ja 60m sileellä ? :)

      Poista
    5. saa kysellä! Pituudessa enkka 556 ja 60m 8.21 jos muistan oikei :)

      Poista
    6. Anonyymi1/01/2014

      hui ootpa hyvä :o! hyppäätkö korkeutta ? :)

      Poista
    7. no en kauhee xd Juu sen verran et ottelussa pystyy perustuloksee! :)

      Poista
    8. Anonyymi1/02/2014

      mikä on sun enkka korkeudes ? :)

      Poista
  4. tosi ihana postaus ja muutenki upee blogi ! :)

    http://roosaran.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Tälläset postaukset on vaan niin parhita ja sulla on upee blogi ja ihania kuvia, vau! :o Hyvää uutta vuotta, vaikkakin vhä myöhässä!♥

    http://justletg.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana kuulla et tykkäsit! :) Kiitti paljon ja samoin sulle!♥ :)

      Poista
  6. Voi.. tosi kiva blogi sulla! Ja hyviä kuvia.. oon katkera :D

    http://c-duracell.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitti paljon!! :) Ei todellakaan tarvii olla!

      Poista
  7. Aivan ihana blogi !! :---) ♥ & kivaa alkanutta vuotta 2014!

    VastaaPoista
  8. Ihana postaus!

    http://emmunjahemminblogi.blogspot.fi/http://emmunjahemminblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Muokkaat noi kuvat ihan sairaan hienosti! Ite en jaksa ollenkaa panostaa niitten muokkaamiseen... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä ny kauheen ihmeellisesti :D Mut kiitti! :)

      Poista
  10. Anonyymi1/01/2014

    Missä päin Espanjaa olitte matkalla?:) Upeita kuvia ! Hyvää uutta vuotta 2014!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltiin ihan etelä rannikolla fuengirolassa :) Kiitti samoin sulle kanssa!

      Poista
  11. tosi kiva postaus!! :-)

    VastaaPoista
  12. Näin sut tänää keskustas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi ei XD olin varmasti iha kauheen näköne XDD

      Poista
  13. Anonyymi1/03/2014

    ihana postaus:) ja toivottavasti pystyt treenaamaan pian taas täysillä, paljon tsemppiä! ootko muuten tykänny olla lukiossa voionmaalla ja onko teillä millasia harjotuksia siellä?
    Oikein hyvää uutta vuotta sulle!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitti paljon! :) varmasti oon ihan just takas asian ytimessä! Mut oon kyl tykänny, ku se on lähellä kaikkia treenipakkoi ja muutenki musta mukava koulu! :) En siis tiiä mitä treeneissä tehään kun en oo sielä päässy käymää kertaakaa peruskuntokauden aikaa :/ Mutta siis oon kuullu että kovaa treeniä, voimaa, nopeutta jne jne :) Ainaki siis meillä yu-ryhmässä! Muista en sit tiiä! Ja saa paremmi vapautuksia esim lääkäreitten, leirien yms takia mitä nyt oon ite huomannu :D

      Poista
  14. ihana blogi sulla ja aivan upeat kuvat! :--)
    http://lehtokurppa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  15. Vaikuttaa että oot panostanu aika paljon blogiis ja sulla on myös hyviä ja tarkkoja kuvia! Tykkään kans bannerista paljon(: Asutkin tässä lähellä joten saatan jäädä ihan uteliaisuudesta seuraamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitti! :) kiva jos panostus näkyy! Hahah jää ihmeessä! :):)

      Poista