keskiviikko 14. syyskuuta 2016

@Esbo

Kuten otsikko jo anto pientä osviittaa niin mä oon ollu Espoossa Jirillä viime perjantaista lähtien. Menin ensin perjantaina mun valmentajan kanssa Lahteen fyssarille, josta jatkoin yksin tänne. Oli kyllä jännää ajaa ekaa kertaa yksin noin pitkä matka mutta hyvinhän se meni eikä ollut ees ongelmia pysyä hereillä vaikka jouduttiinkin tosi aikasin lähtemään.
IMG_1663 IMG_1548 IMG_1505
Mulla oli sunnuntaina kauden viimeset kisat Keravalla, jotka oli siis Koululiikuntaliiton SM-kisat. Halusin vaan päättää kisakauden mukavasti ja rennosti joten mitään odotuksia mulla ei tonne ollut, varsinkin kun jouduin syömään antibiootteja just ennen kisapäivää enkä ollut treenannut yhtä lajireeniä lukuunottamatta neljään viikkoon. Ilmeisesti tommonen tauko teki hyvää ja hyppäsinkin pituudessa ennätyksen ja otin hopeeta eli tyytyväinen saa olla. Nyt pari viikkoa onkin sitten ylimenokautta eli huilia, jonka jälkeen lähdetään taas rakentamaan kehitystä ensi vuoteen!
IMG_1558 IMG_1541 IMG_1636
Mun päivät on kulunut vaan terveystietoa lukiessa ja aurinkoa ottaessa. Siis täällä Etelä-Suomessa on niin hyvät kelit että oon saanut ihan hyvän rusketuksenkin takasin kesän jälkeen, mutta eihän tää kauan iholla säily.. En vaan tiiä parempaa paikkaa lukea kokeisiin kun aurinkoinen parveke. Musta tuntuu että luen jopa paremmin täällä kun kotona, koska kun Jiri on töissä päivät niin mun on pakko keksiä jotain tekemistä sille ajalle. Enpä mä paljon muuta osaa tehdä kun täällä asuvat kaveritkin on tietysti koulussa. Joten tää on kyllä iso plussa mun lukemiselle, kotona tekis aina mieli tehdä jotain muuta houkuttelevampaa.
IMG_1697 IMG_1709
Oon lähdössä huomenna ajamaan kotiin Jyväskylään, koska mulla on perjantaina terveystiedon koe ja ensi maanantaina siis terveystiedon kirjotukset. Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että haluunkin päästä kokeilemaan että mihin mun tietämys riittää ja oon itsevarma osaamisesta. Saa nähdä mitä siitä tulee, mutta ilman paineita lähden saliin istumaan!
IMG_1566 IMG_1668
Nyt mun itelleni lupaama tauko lukemisesta päätty minuutilleen, joten pakko jatkaa kertaamista. Hyvää loppuviikkoa kaikille!

1 kommentti:

  1. Kiva postaus ja kivoja kuvia! Tsemppiä opiskeluun ;)

    http://newdaysaara.blogspot.fi/

    VastaaPoista